perjantai 30. lokakuuta 2015

6kk

Meiän pienen pienet prinsessat ovat jo puoli vuotta!<3 En kestä miten aika menee niin nopeasti ja miten isoja he jo ovat! Ihania höpsöttelijöitä ja molemmilla selkeästi ihan omat luonteet, jutut ja tavat.

6kk Mitat:
Edel 6440g & 65cm
Stella 6285g & 65cm
Edel on ottanut hurjan kasvuspurtin ja mennyt painossa siskon ohi. Stella oli kerännyt aika vähän grammoja, mutta kai se aika tyypillistä on tässä vaiheessa kun niin paljon liikkuu. Ei ainakaan neuvolassa oltu erityisen huolissaan. Seuraava käynti meillä on taas kuukauden päästä ja se on vähän sellainen vapaaehtoinen käynti että katsotaan miten on kiinteiden alotus lähtenyt painoa kasvattamaan. 

Tytöt on lattialla oikeestaan kokoajan mahallaan ja koska he eivät osaa mennä mahalta selälleen, heitä pitää käydä aika usein kääntämässä kun tulee kiukku.
Molemmat nappaavat käteensä ihan kaiken mitä eteen tulee, Edel oikein super hanakasti (sylissä) syöksyy haluamaansa tavaraa kohti. Tämä haluttava tavara on yleensä äidin kännykkä, ruokalautanen, leipä, kaukosäädin tms. vauvalle sopiva juttu. Tytöt laittaa tottakai kaikki käteen saamansa asiat suuhun, mutta myös (varsinkin Stella) tutkii niitä tosi paljon! Kääntelee, kattelee, repii, heiluttaa, maistaa, ottaa suusta pois ja taas vähän tutkii. Se on tosi söpöä kateltavaa :) 

Tytöt myös osaa hassutella, tai lähinnä nauttii kun hassuttellaan heidän kanssa<3 Naamapusuja, lentopusuja, kukkuuta, ilmassa lentelyä yms kaikkea ihanaa jolle nauretaan ja hymyillään isosti :)
Lopussa miljoona miljoona kuvaa.




keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Syöttötuoli?

Kaksosten äitinä on täytyny opetella kertomaan kaikki kahdella. Rakkaus, pusut ja ihanat asiat, sekä myös sitten ikävät asiat, muunmuuassa kustannus asiat.
Monia hankintoja tehtäessä miettii että ostanko noi monta kertaa kalliimmat jutut, vai oliskohan noi halvemmatkin ihan ok.

Nyt esimerkiksi alkaa pian syöttötuolit tulemaan ajankohtaisiksi. Olen aina halunnut Stokken Tripp Trapp tuolin, koska se vaan on niin makeen näkönen ja se vaikuttaa myös tosi järkähtämättömältä! Nään jo sieluni silmin kun tytöt roikkuu ja temppuilee tuoleissa, niin tollanen tosi jykevä tuoli tuntuu hyvältä. Plus se että tuoleja voi käyttää isommallakin lapsella, on kyllä ihan hyvä juttu. Onko? Mutta tässä(kin) asiassa eteen tulee hinta. Haluanko tosissaan maksaa pelkistä vauvan SYÖTTÖTUOLEISTA yli 300€?! Yhden tuolin hinta ei tunnu yhtään niin pahalta, mutta kun se x2..
Tripp Trappissa on ilmeisesti myös aikamoinen puhtaana pito -homma, ja voin sen kyllä hyvin kuvitellakin! Kaikki ne pikkukolot valmiina keräämään ja säilömään jokaisen murun ja kaurahiutaleen, soseista puhumattakaan. Kun mietin että sitten joka ruokailun jälkeen hinkkaan tuolin minikoloja puhtaaksi, niin sanon että no thanks. Tai siis todellisuudessa enhän mä niitä joka ruokailun jälkeen hinkkais. Sanotaan et jos vaikka kerran viikossa hinkkaisin.
"For life", varmasti ihan tosi moni teini ja aikuinen haluu tossa istuskella :D
Mun ystävällä oli muovinen syöttötuoli Ikeasta, ja vaikka se ei ollu mikään tyylikkyyden huippu, niin onhan se kätevä kun se on vaan muovia ja jotain metallia. Hinta naurettava 17€. Tuolin voi suihkussa pestä nopeasti puhtaaksi, ja siihen voi laittaa lapsen kököttämään kylppäriin samalla jos itse haluu käydä suihkussa! Tosi kätevää! En tiiä onko se oikeesti mikään tarpeellinen juttu käytännössä, mutta kuulostaa helpolta.
Heh tajusin juuret näähän on tyyliin markkinoiden kalleimmat ja halvimmat vaihtoehdot minkä kanssa tappelen. Apua. Pitäiskö vaan keksii joku noiden väliltä?
Tässä on vielä pöytäkin mukana ja turvavyöt ja kaikki?! 

maanantai 12. lokakuuta 2015

1 vs 2

Itselläni ei ole omakohtaista kokemusta yhden lapsen vanhemmuudesta, joten näin näen asiat kaksosten äitinä:

1 lapsi:
Vauvan huutaessa voit heti nostaa hänet syliin ja lohduttaa häntä.
Kaksoset:
Huudon ollessa yhtä kovaa, koitat juttelemalla, päristelemällä, laulamalla, heiluttelemalla tms. keinoilla saada molemmat rauhoittumaan. Toisen itkiessä kovempaa, nostat hänet syliin ja rauhoitat häntä, samalla jutellen, päristellen, laulaen, heiluttaen toista.

1: Vauvan katsoessa sinuun voit katsoa häntä syvälle silmiin ja viettää ihanan kahdenkeskisen jutteluhetken.
2: Vauvojen katsoessa sinuun yrität ensin jakaa katseesi, toisen silmän toiseen vauvaan ja toisen toiseen. Kuitenkin tämän epäonnistuessa päädyt vain siirtämään katsettasi tarpeeksi nopeasti toisesta vauvasta toiseen ilman että he tajuavat ettet katsokaan juuri häntä kokoajan.

1: Vauvan ollessa sylissä, voit höpsötellä vain hänen kanssaan.
2: Yhden vauvan ollessa sylissä ja toisen katsellessa niin parkana lattialla/vieressä on höpsöteltävä myös hänen kanssaan, jottei hän tunne oloaan yksinäiseksi/hyljätyksi koska toinen saa olla äidin sylissä.

1: Voit rauhassa sanoa vauvallesi seuraavia asioita: "olet maailman kaunein pieni tyttö", "olet niin taitava vauva!", "äiti on niiiin ylpeä sinusta, "äiti rakastaa sinua maaailman eniten!"
2: Sanoessasi vauvalle yllä olevia kehuja, joudut aina heti perään lisätä:"siskosi myös", "siskosi kanssa", "sinua ja siskoasi". Ellet lisää näitä sanoja lauseisiin, tulee hirveä omantunnon piikki että toinen lapsi on tärkeämpi kuin toinen.

1: Saatuasi lapsen sänkyynsä päivä/yöunille, tiedät hänen nukahtavan sinne ja nukkuvan hyvin, kunnes hän itse päättää herätä. Vanhempien ollessa suht. koht. hiljaa siis.
2. Saatuasi yhden lapsen sänkyyn, odotat hänen nukahtavan, kunnes voit viedä toisen jo NUKKUVAN lapsen siskon/veljen kanssa samaan sänkyyn/huoneeseen. Jos jompikumpi vauva herää/on hereillä sänkyyn mennessä ->molemmat ovat hereillä. Toinen vaihtoehto on myös nukuttaa lapset eri huoneissa. Meillä toisen nukkuessa makkarissa ja toisen olohuoneessa, äidin ollessa hiirenhiljaa liikkumatta, ettei vaan lapsi herää.

1: Voit rauhassa pukea lapsellesi kauniin vaatteen, ruman vaatteen, housut tai mekon. Mitä vaan kaapista löytyy.
2: Valitessasi vaatteita samaa sukupuolta oleville kaksosille, on tärkeää pukea heidät "samanarvoisiin" asuihin. Toiselle ei voi laittaa vaaleanpunaista röyhelömekkoa ja toiselle vihreää haalaria. Ei vaan voi. Niinpä kirpputorilta/ystäviltä ostettujen vaatteiden sovittaminen yhteen asettaa haastetta..

1: Kaupassa voit valita minkä vain vauvan kuljetus laitteen, tiedät että mahdut joka kolosta miten päin vain. 
2: Kaupassa kaksosrattailla ollessasi suunnittelet tietyille käytäville menon sen mukaan kuinka leveä käytävä on, onko käytävän varrella lasiesineitä tms herkästi rikkoutuvaa ja minkä kokoisia kanssa-shoppailijoita käytävällä on. Pikkuiset koriste-esine putiikit voit suosiolla unohtaa.

1: Yöllä kun syötät lapsen ja hän nukahtaa, tiedät että itsekin saat nukkua ainakin sen pari tuntia ennen seuraavaa herätystä.
2: Ensimmäisen vauvan syötettyäsi, toinen vauva jo höpöttelee/kiljuu nälkäisenä, joten otat hänet jonosta seuraavaksi. Tai jos toinen vauva ei ole valmiiksi jo hereillä, tiedät että hän herää juuri kun olet saanut syvästä unesta kiinni.

Jos noi on niitä hankalia juttuja niin kyllähän silti ne positiiviset asiat voittaa. Ihan vaan vaikka se että on kaksi ketä saa aina halia ja pussailla. Aina on vauva syliin napattavaksi, jopa kylässä. Tuplasti hymyjä, nauruja ja rakastavia katseita. Tuplasti rakkautta<3<3

maanantai 5. lokakuuta 2015

PAKKO

PAKKO saada tää body kuntoon!!
* Lopeta suklaan syönti. ASAP!
* Älä osta karkkia, äläkä syö miehen/muiden ostamia karkkeja.
* Et TARVITSE pullaa, viineriä, kakkupalaa tai mitään leivonnaisia!
* Mene lenkille. Tai edes kävelylle. Nouse nyt edes sohvalta!
* Tee vatsalihaksia.
* Tee kyykkyjä!
* Hommaa harrastus.
* ÄLÄ mene heselle, mäkkäriin, kotipizzaan tai subille.
* Älä juo cokista.
* Juo (paljon) enemmän vettä! 

Ei paha lista! Uudenvuoden lupauksiin on enää pari kuukautta ja kyllä se kesäkin sieltä taas tulee.

Kuvat on googlesta copy pastattu.